Muisto - Vorna

Huudon täyttämän

Ilman lopulta terä halkoo

Ainaista hiljaisuutta

Jälleen turhaan vannoo

Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu

Eron loppuun pimeän ja valon

Syliin tihenevän pimeyden

Laskee rakkaansa veren

Huomaan roudan lujan

Vaan ei silti koskaan voisi lähteä

Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu

Ristiriitaan murheen ja vihan

Vasten kovaa maata

Itkee hetken kuolon siemen

Kunnes varjoon viimein kulkee

Muttei koskaan voisi lähteä

Minne paeta edes voisi

Aina vain pelko tien tunsi

Ja kaikki, mikä eteenpäin ajaa

Yhä syvempään mielen valaa

Läisyyden ajatus lipuu

Läpi ilon, läpi surun

Hallan huurtamien, elon piiskaamien

Silmien liekki hiipuu

Joen virtaan, ikuiseen iltaan

Kaikki lopulta vajoaa

Vellovaan pintaan, surun rauhaan

Katoaa

I cry

Without air eventually the blade will split

Always silence

He swears in vain again

For that little moment, everything breaks down

The difference between dark and light

Embracing darkness

Counting the blood of a loved one

I notice the frost is strong

But you could still never leave

For that little moment, everything breaks down

The contradiction between sorrow and anger

Against hard ground

Crying for a moment the seed of death

Until the shadow finally passes

But you could never leave

Where could you even escape

Always just fear of the road felt

And everything that moves forward

It deepens into the mind

The idea of ​​closeness flags

Through joy, through sorrow

Frosted by frost, whipped by life

The flame of the eyes fades

To the river, to the eternal evening

Everything eventually sinks

To the surging surface, to the peace of sorrow

Disappears