Harmaudesta - Vorna

Olen vuoteni valinnut;

kaipuuni kätkenyt

haaleiden sävyjen alle

Aatokset haudannut syvälle

niiden usvaisiin pyörteisiin

joista nyt kohoaa

vanha vaimea vaierrus huutaen

maalaamaan mieleni maiseman

«Et enää loista;

olet himmennyt

kuin varjo harmauteen

Et voine nousta

ennen kuin olet repinyt

irti tuon olemuksen

joka luontosi tappaa

kalvaa viimeiseen henkäykseen

ja samalla väittää

vielä hetkien odottavan»

Niin hiipunut leimu

kuin jo hiiltynyt ois

Kerran juoksen vielä

kerran voin kurkottaa

Korret lakastuneet vievät

minut aamun valkeaan

Sen noustessa tunnen

jonkin pois lipuvan

Tämä multa käskee luovuttamaan

viimeiset maallisen järkeni rippeet

«Tapasi elää syö sinut sisältä päin

et voi antaa sen saada sinua taas»

I have chosen my year;

my longing hid

under faint tones

Eatings buried deep

to their hazy vortices

which now rises

an old faint moan shouting

to paint the landscape of my mind

“You no longer shine;

you are dimmed

like a shadow of gray

You can't get up

before you tear it

let go of that essence

which will kill your nature

bite to the last breath

and at the same time argues

still waiting for a while »

So faded Leimu

than the already charred ois

I'll run again

once i can reach out

The stalks withered

me in the morning white

As it rises I feel

something flying away

This mold tells you to give up

the last rips of my worldly reason

«Met to live eats you from within

you can't let it get you again »