Tulimyrsky - Moonsorrow

«Muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta

Meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen sumu

Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta minä en saanut unta

Katselin lintujen värisevän oksillaan;

Ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain

Myöhemmin ymmärsin, että kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi

kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kieltä.»

«Aamun vielä viipyessä he saapuivat

Kuusi pitkää ja kapeaa

Kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle virstan päässä siitä ikkunasta

Josta minä niitä katselin

Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa jälkeen kahlasivat rantaan ja

sytyttivät tulen soihtuihinsa;

Ja he olivat ensin vaiti, yhtä hiljaa kuin rantakin

Sammutin kynttilän ikkunaltani toivoen että miehet eivät olleet huomanneet

minua, ja pakenin.»

Aseet esiin!

Soihdut esiin!

Nyt menkää ja tuhotkaa!

Kaikki polttakaa!

Sääliä ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!

Jätitte kotinne kostaaksenne, se tehkää ja täyttäkää kohtalonne!

Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!

Meri peilaa korkeita liekkejä, lohikäärmeet lepäävät ylpeinä kaiken keskellä

Katselevat hävitystä, seuraavat tappajan kirvestä ja miekkaa

Joku pakenee, repii nuolen selästään.

Niin moni verivanaan hukkuu

Meri peilaa korkeita liekkejä, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy

Niin nousee… tulimyrsky!

Mustaa verta sylkee!

Taivaan maalaa… tulimyrsky!

Liekein maata nylkee!

«Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sitä vielä silloin

Miehet olivat kotoisin siitä samasta kylästä, kaukaa meren toiselta rannalta

Johon me olimme vuotta aiemmin hyökänneet…

Ja minä muistan, kuinka yksi heistä oli silloin jäänyt tekemään kauppaa

kanssamme;

Luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo

Ja me ostimme häneltä avaimet hänen kansansa hävittämiseen.»

Ryöstäkää!

Raiskatkaa!

Aamu valkenee kaukana

Matkojen takana jo miehet miekkoinensa

Ei näy ihmistä täällä

Suojaa vailla on kylä, ei sitä kukaan aavista

Hyökkäyksen nopean sarastus lähettää, jo talo toisensa jälkeen palaa

Päivä lyhyt monelle lie.

Sen jokainen muistaa mistä myöhemmin kerrotaan

Kun hän saapui, kun hän katsoi kattojen palavan, näki rakkaiden kaatuvan

Ei aseita laskettu.

Kuolevan suulla se mistä he tulivat

«Ei heillä paljon eloonjääneitä ollut

Taistelutahtoa heillä kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa

Talven ja kevään kestäessä he rakensivat kuusi upeinta koskaan näkemääni laivaa

Ja kokosivat niihin miehiä kaikista heille suopeista naapurikylistä

Kolmenkymmentä väkivahvaa pohjanmiestä kuhunkin

Heidän laivansa eivät pelänneet merta, ja miehet itse eivät pelänneet mitään.»

Niin miehet matkalleen saatetaan

Ja väki rannalla odottaa, kenties peloissaan

Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!

Niin täynnä uhoa nuoret hetkeään vartovat

Kunnes salmen suulla tyhjästä myrsky nousee

Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin

Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa

Tätä laivaa et kaada!

Miehet köysiin tarttukaa!

«Ehkä se oli joku heidän jumalistaan

Joka sai koko kesän rannikkoa piinanneen vimmaisen tuulen viimein laantumaan

Eihän kukaan meistä arvannut, mikä tuho meitä sen tähden kohtaisi;

Muistan vain jonkun kironneen sitä, kuinka karja pitää sumun takia koota

takaisin aitaukseen

Mutta linnut tiesivät, ja ne pysyivät vaiti, ja kuuntelivat.»

Ei hiljaista rantaa niin

Merta katso, tunne veden paino

Mitä vihaa se päällään kantaa

On niityillä vihreillä noilla rauha kuin kuolemassa

Liike pysähtyy.

Usva pelloilla raskaana makaa

Pian päivä jo hämärtyy.

Ei merelle näy

Torilla jokunen kauppaansa vielä käy

Osa kotiin kai aamulla jäänyt on

Jossain lammas apeana heiniään syö

Vierellä paimen nälkäinen ja levoton

Sumu tiheä ei avita kenenkään matkaa

Ei kukaan tiedä mitä meri matkaan saa

«Sinä yönä, kun sytytin kynttilän ikkunalleni…

Se ei kavaltanut minua, vaikka uskon, että sen olisi pitänyt

Muistan katsoneeni, kuinka soihtu toisensa jälkeen syttyi, mutta miehet itse

odottivat jotain;

Ja he keskustelivat

Juoksin läheisille kukkuloille herättämättä ketään

Ja toivoin että he heräisivät itse ja tietäisivät paeta

Eivät ne miehet minua tulleet hakemaan, eivätkä ketään niistä jotka pian

saisivat surmansa.»

Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa

Ja talo toisensa jälkeen palaa

Ristin kantaja nyt verta kaavullaan

Jos kultaa vain löytyy, se otetaan

Ryöstäkää!

Polttakaa!

Tappakaa!

Nyt kosto haetaan!

«Henkipatto, jota he etsivät, tuli aikoinaan rannoillemme pohjanmiesten

ryöstöretken mukana

Yhteen niistä läheisistä kaupungeista joissa kauppamiehet usein käyvät

Hän oli voimallinen soturi, mutta ei välittänyt maineesta, sillä kulta oli

sokaissut hänet

Ja hän saapui myöhemmin luoksemme

Tarjoten meille mahdollisuutta ryöstää hänen kansansa rikkaudet;

Ja me maksoimme hänelle siitä tiedosta jonka hän meille antoi.»

Niin teilleen mennyt kylän viimein löytää

Miekka vyöteisillä lepää, auringossa välkehtii

Tuopistaan juo, pitkään puhuu

Moni puheesta luopion kiinnostuu

Meren takaa jostain hän tänne saapui

Meren taakse hän sukunsa jätti

Hetken epäröi, palmikkoaan haroo

Hän tuskin aikoo takaisin

Suvullaan on rahaa, sen hän kertoo

Ja sen kylänmies ahnas kuulee mielellään

Vielä kuoppaansa lankeaa, sitä vielä ei tiedä

Jokaisen petoksen kuolema lunastaa

«Ja sinä aamuna, kun me olimme laskemassa vesille ja suuntaamassa kohti

kanssamme kauppaa tehneen petturin kylää, hän lähti luotamme

Näin hänet itse, kun hän oli kävellyt viimeiseltä talolta jo puolen virstaa

antamamme kultasäkki harteillaan;

Ja siksi tiedän, että nämä kyläämme myöhemmin hyökänneet miehet eivät häntä

täältä koskaan löytäneet.»

On veri luopion meidän!

Sen saamme vaikka kaikki pitäisi polttaa

Saa siitä maksaa minkä myi

Hornaan veljensä hylännyt joutaa

Eikä kukaan sitä tiedä, ei voinut nähdä

Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden

Päätöksen tarinalleen, häpeän hiljaisen sai

«En tiedä, kuinka monta päivää lopulta vietin piilopaikassani, sillä palavien

talojen yllä makaava musta savu peitti auringon;

ja ne talot paloivat pitkään

Ehkä he lähtivät laivoinensa jo samana iltana, mutta minä en uskaltanut palata

kylään vielä silloin

Ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui;

mutta ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lentäneet pois.»

Pian tanssivat liekit yksin

Yksin jää kaunis ranta alle taivaan

Hiljainen paikkaa haavojaan

Niin matkaan laivat lasketaan

Kiirii särkynyt ääni jossain

Jossain mies yksin soutaessaan laulaa

Taskut täynnä, kohti itää

Tulen hehku näyttää öisen tien

Niin tuuli kotiin meidät vie

«I remember how I looked out the window that night

The sea was calm, and the stars in the sky were covered in a thin, gauze-like mist

The beach was quieter than ever, but I couldn't sleep

I watched the birds tremble in their branches;

I wondered why they were so restless, as if they were waiting for something

Later I realized that death had whispered to them, just as it would

whispered to us too if we knew its language.»

«While the morning was still lingering, they arrived

Six long and narrow

A beautifully decorated ship was silhouetted in the fog less than a mile away from that window

Where I watched them from

I watched as one after another the armed men waded ashore and

kindled fire in their torches;

And they were silent at first, as silent as the shore

I put out the candle by my window, hoping the men hadn't noticed

me, and I fled."

Arms out!

Bring out the torches!

Now go and destroy!

Burn everything!

Pity is not earned, every inhabitant is dying!

You left your home to take revenge, do it and fulfill your destiny!

You wanted blood, now smear yourselves with it!

The sea mirrors the high flames, the dragons rest proudly in the middle of it all

Watching the destruction, following the killer's ax and sword

Someone runs away, rips the arrow from his back.

So many bloodsuckers drown

The sea mirrors the high flames, the sun is covered in the black spirit of the fire

So rises… a firestorm!

Spitting black blood!

The sky is painting… a firestorm!

The flame is skinning the ground!

«It was a revenge spree, although I didn't know it at the time

The men were from that same village, far away on the other side of the sea

Which we had attacked a year earlier…

And I remember how one of them was then left to trade

with us;

A renegade who did not want to return to his own

And we bought from him the keys to destroy his people."

Plunder!

Rape!

Morning dawns far away

The men with their swords already behind the roads

You can't see a person here

There is a village without protection, no one knows it

The rapid crackle of the attack sends, already one house after another is burning

The day is short for many.

Everyone remembers what will be said later

When he arrived, when he watched the roofs burn, saw loved ones fall

Not counting guns.

By the mouth of the dying, where they came from

«They didn't have many survivors

However, they had the will to fight, and new swords could always be forged

During the winter and spring they built six of the most magnificent ships I have ever seen

And they gathered men from all the neighboring villages suitable for them

Thirty strong northerners each

Their ships were not afraid of the sea, and the men themselves were not afraid of anything.»

That's how the men are sent on their way

And the crowd on the beach is waiting, maybe scared

Shout far already hurry, now row!

So full of danger, the young people take their time

Until a storm rises out of nowhere at the mouth of the strait

Effortlessly rips even a strong deck into the waves

At the bottom wind, Orm is already furiously shouting

You will not capsize this ship!

Men grab the ropes!

«Maybe it was one of their gods

Which made the furious wind that tormented the coast all summer finally subside

None of us guessed what destruction would befall us because of it;

I just remember someone cursing how the cattle have to be rounded up because of the fog

back to the paddock

But the birds knew, and they kept quiet, and listened."

Not a quiet beach like that

Look at the sea, feel the weight of the water

What hate it carries

There is a peace in those green meadows like death

The movement stops.

Usva lies pregnant in the fields

Soon the day will be dark.

No sea view

Someone is still running their shop at the market

I guess some of them stayed at home in the morning

Somewhere a sheep like a monkey eats its hay

Beside the shepherd hungry and restless

Dense fog does not hinder anyone's journey

No one knows what the sea will bring

«That night when I lit a candle at my window...

It didn't betray me, although I think it should have

I remember watching one torch after another being lit, but the men themselves

were waiting for something;

And they talked

I ran to the nearby hills without waking anyone

And I hoped they would wake up on their own and know how to escape

It wasn't those men who came to get me, nor any of the ones who soon

would get killed."

Frenzy shines from the eyes, meets fear

And house after house burns

The bearer of the cross now has blood on his mantle

If there is gold to be found, it will be taken

Plunder!

Burn!

Kill!

Now revenge is sought!

«The lifeboat they are looking for once came to our shores from the Northmen

along with the raiding party

To one of those nearby towns where merchants often go

He was a powerful warrior, but he didn't care about fame, because it was gold

blinded him

And he came to us later

Offering us an opportunity to plunder the riches of his people;

And we paid him for the information he gave us."

So you finally find the village you went to

The sword rests on the belt, it shimmers in the sun

Drinks from a pint, talks for a long time

Many apostates are interested in the speech

He arrived here from somewhere across the sea

He left his family behind the sea

He hesitates for a moment, rakes his braid

He is unlikely to return

His family has money, he says

And the greedy villager likes to hear it

Will still fall into the pit, that is not yet known

Every betrayal is redeemed by death

«And that morning when we were about to launch and head towards

village of the traitor who traded with us, he left us

I saw him myself when he had already walked half a mile from the last house

the sack of gold we gave on his shoulders;

And that's why I know these men who later attacked our village didn't her

ever found here.»

The blood of the apostate is ours!

We'll get that even if we all have to burn

Get paid for what you sold

Horna's brother abandoned him

And nobody knows it, couldn't see it

When already far away the land challenged the foolishness

The conclusion to his story, he got a shameful silence

«I don't know how many days I ended up spending in my hiding place because of the burning ones

black smoke lying over the houses obscured the sun;

and those houses burned for a long time

Maybe they left their ships that same evening, but I didn't dare to go back

I will still visit then

And it was still quiet on the beach when the Firestorm finally abated;

but the men had died, and the birds had flown away.»

Soon the flames danced alone

A beautiful beach under the sky remains alone

The silent man heals his wounds

That's how the ships are launched

A broken voice screams somewhere

Somewhere a man sings while rowing alone

Pockets full, heading east

The glow of the fire shows the night way

So the wind takes us home