Juuret - Juice Leskinen

Vajaus miehistössä kesken jääneen talkoon,

musta mies lyö lapionsa nietokseen.

Taloyhtiössä lippu puolisalkoon,

maaliskuussa tuuli pyyhkii kyyneleen.

Meitä sadatteluttavat sormet jäiset

pappi ylitöinä kertoo juttujaan

kahvipöydän luona vitsit väkinäiset

aivot autioina soivat hysteriaa tulvillaan.

Hän nyt jostain katsoo meidän ihmisvanaa

ehkä hymyilee, hän saattaa naurahtaa, hah

ylistystä vain, ei yhtään pahaa sanaa

kuinka paljon pikku juttu aikaan saa.

Kuinka ahkerasti joskus töitä tehtiin

iltayöstä aina aamuaurinkoon,

yksi kuolema ja naama kaikkiin lehtiin,

korppikotkat, niiltä viimein myötämieltä saanut oon.

Keskiyöllä, kun peijaiset hiljenee,

outo kulkija vaeltaa.

Painaa korvansa maahan ja kuuntelee

oman verensä kohinaa.

Lintuviidasta tuuli nyt unta tuo,

kukat kuihtuvat huurteeseen.

Kaikki häipyy kuin ois ollut unta tuo,

matkaa huomeneen.

Onko taivaassa hän nyt vai helvetissä,

tyhmä kysymys, se vastaamatta jää.

Yhdentekevää hän olkoon vaikka missä,

joka paikassa on monta ystävää.

Uusi aamu, käymme kiinni työhön uuteen

vielä silmissämme suola kirveltää.

Vaikka jaksaisimme elää ikuisuuteen

joka kerta meistä tuntuu että kaikki kesken jää…

(Hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen…

…juurilleen…

hän palannut on juurilleen…

…juurilleen…

hän palannut on juurilleen…

…juurilleen…

hän palannut on juurilleen…)

(Laudamus te, benedicamus te,

adoramus te, glorificamus te.

Laudamus te, benedicamus te,

adoramus te, glorificamus te)

Hän on poistunut hommansa tehtyään

hän on ansainnut seppeleen

joilla kesken on työnsä

ne painaa pään

ja ne puhuvat hiljakseen.

Uusi aamu ja viikko ja uusikuu

me elämme edelleen,

sillä puusta jos pystyyn se kuivettuu

saa vain koristeen.

(Hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen

hän palannut on juurilleen)

Siellä jonottaa hän luona taivaan portin,

tilaa oluen ja selaa Iltistään.

Portsarikin hymyilee ja tarjoo Nortin,

eikä vaadi lomakkeita täyttämään.

Hän saa kitaran ja kunnon jenkkikamaa.

Katsoo väkeä, taas monta vainajaa.

Pari sointua hän näppää Alabamaa,

loppuillan käsivarsiin nimmareita raapustaa.

Itsesääliämme jäämme murehtimaan,

emme ymmärtää voi mitään ennen kuin

hänen laillaan saamme homman viimein himaan

maailmamme keinutamme alassuin.

Nikkekään ei enää saavu aulaan,

hänkin uskoi löytäneensä satumaan.

Sinne päästäkseen hän kiskoi narun kaulaan,

sitä koko loppuelämänsä joutui katumaan.

Shortage in the crew for an unfinished job,

the black man slams his shovel into the ground.

In a housing association, a ticket for half-passage,

in March, the wind wipes away a tear.

The fingers that rain on us are icy

the priest overtime tells his stories

people joke around the coffee table

the brain, in its desolate state, rang with hysteria.

He is now looking at our human form from somewhere

maybe smiling, he might be laughing, haha

nothing but praise, not a bad word

how much a little thing can do.

How hard work used to be done

from evening to morning sun,

one death and a face in all leaves,

vultures, I've finally gotten some sympathy from them.

At midnight, when the goblins fall silent,

a strange wanderer wanders.

Presses his ear to the ground and listens

the noise of his own blood.

The wind from the bird forest now brings sleep,

the flowers wither in the frost.

Everything fades away like it was a dream,

journey to tomorrow.

Is he in heaven now or in hell,

stupid question, it remains unanswered.

Let him be united no matter where he is,

in every place there are many friends.

It's a new morning, we're getting down to work

the salt still stings in our eyes.

Even if we could live forever

every time we feel like everything is left unfinished...

(He's back to his roots

he's back to his roots

he's back to his roots

he's back is just…

…just about…

he's back is just…

…just about…

he's back is just…

…just about…

he's back just now…)

(Laudamus ye, benedicamus ye,

adoramus ye, glorificamus ye.

Praise you, bless you,

adoramus you, glorify you)

He has left after doing his job

he has deserved a wreath

who have their work in progress

they press the head

and they speak softly.

A new morning and a new week and a new moon

we still live

because if the tree is standing it will dry out

just get a decoration.

(He's back to his roots

he's back to his roots

he's back to his roots

he's back to his roots

he's back to his roots

he's back to his roots

he has just returned)

There he queues at the gate of heaven,

order a beer and browse Iltista.

Portsarik smiles and offers Nortin,

and does not require filling out forms.

He gets a guitar and some good Yankee stuff.

Looking at the crowd, many dead again.

A couple of chords he strums Alabama,

at the end of the evening, scratches on the arms.

We are left to worry about our self-pity,

we can't understand anything until

with him, we finally get the job done

we rock our world upside down.

Nikke doesn't even come to the lobby anymore,

he too believed he had found a fairy tale.

To get there, he tied the string around his neck,

he had to regret it for the rest of his life.