Kotiin - Johanna Kurkela

Aamuyöstä laukun pakkasin ja lensin Afrikkaan

Taakse katsomatta, punaista maata kulkemaan

Silti maailman tuolla puolen mulle paikka pöytään katetaan

Ja huuruisessa ikkunassa tutut kasvot odottaa

Sinä iltana, kun hyinen tuuli laulaa talon raoista

On haalistuneet kasvot valokuvassa

Näkyy pieni hahmo pihan portilla

Kävelevän kotiin

Varpaitteni välissä mä tunsin meren suolaisen

Ja jokaisilta kasvoilta luulin löytäneeni läheisen

Ja yöllä sillä lämpimällä hiekkarannalla

Mietin, näyttääkö vanhat kotikulmat vielä samalta

Ja muistaako ne mua

Sinä iltana…

Vaikka näkis suurimman vesiputouksen

Sen juurella kaupungin kultaisen

On onni todellista vasta kun jakaa sen

Ja tänä iltana, kun hyinen tuuli laulaa talon raoista

On haalistuuneet kasvot valokuvassa

Näkyy pieni hahmo pihan portilla

Kun hymyn kaari hupun alta paljastuu

Takkatulen loimu silmiin heijastuu

Näkyy pieni hahmo teidän ovella

Mä olen tullut kotiin

Mä olen tullut kotiin

Seuraavana aamuna mä hiivin alakertaan uinuvaan

Katan hiljaa pöydän, hyräillen jään muita oottamaan

On mulla sielu levoton ja seikkailijan pää

Silti tänä aamuna laukku pakkaamatta jää

In the morning I packed my bag and flew to Africa

Without looking back, red ground to pass

Still, on the other side of the world, my place at the table is covered

And in a foggy window, a familiar face awaits

That night as the icy wind sings from the cracks of the house

There is a faded face in the photo

A small figure is seen in the courtyard gate

Walking home

Between my toes I felt the salty of the sea

And on every face I thought I had found a loved one

And at night on that warm sandy beach

I wonder if the old corners of the home still look the same

And do they remember me

That night…

Even seeing the largest waterfall

At the foot of the city is golden

There is real happiness only when you share it

And tonight as the icy wind sings from the cracks of the house

There is a faded face in the photo

A small figure is seen in the courtyard gate

When the arc of a smile under the Hood is revealed

The blaze of the fireplace is reflected in the eyes

A small figure appears at your door

I have come home

I have come home

The next morning I sneaked downstairs to sleep

I quietly cover the table, humming the ice to wait for others

I have a soul restless and an adventurous head

Still, this morning the bag is left unpacked