Hän ei kävele koskaan - Johanna Kurkela

Hänen kasvonsa on veistetty marmorista

Hänen vatsansa on norsunluuta

Ja kun kosketan hänen niskaansa

En mieti mitään muuta

Hänen kätensä tietävät miten

Tehdä pyytteettömästi hyvää

Hänen silmänsä ovat suota

Upottavaa ja niin syvää

Hän ei kävele koskaan

Mutta sielunsa viilettää

Kuin villi intiaani

Vuorenrinnettä välkkyvää

Hän ei kävele koskaan

Se vain unissa onnistuu

Mutta tärkeämpää onkin

Hänessä kaikki se muu

Hänen hiuksensa on punottu köysinippu

Hänen selkänsä on silkkipuuta

Ja kun sivelen hänen otsaansa

En kaipaa mitään muuta

Hänen huulensa ovat niin todet

Ja ne kuiskivat hellyydestä

Olen oppinut hänen kanssaan

Ihaninta ihmisestä

Hän ei kävele koskaan…

Hän ilman jalkoja juoksee

Hän nauttii ja iloitsee

Enemmän kuin moni niistä

Jotka oikeasti kävelee

Hän ei kävele koskaan…

His face is carved in marble

His stomach is ivory

And when I touch his neck

I don't think of anything else

His hands know how

Do selflessly good

His eyes are swampy

Submersible and so deep

He never walks

But his soul cools

Like a wild Indian

Mountainside flickering

He never walks

It only works in dreams

But more importantly

In him everything else

Her hair is a braided rope bundle

His back is made of silk wood

And when I brush his forehead

I don't want anything else

Her lips are so true

And they whispered with tenderness

I have learned with him

The most wonderful man

He never walks…

He runs without legs

He enjoys and rejoices

More than many of them

Who really walks

He never walks…