Nummela - Anssi Kela

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat

Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat

Tuosta ojasta me silloin fillareita naarattiin

Jälkeen vedonlyönnin jossa jälleen hulluus punnittiin

Koulussa kavereiden kesken me tytöt jaettiin

Ne kiljui välitunneilla kun niitä takaa ajettiin

Ja kun faijan bändi soitti vein kaikki katsomaan

Kuunnellessain tunsin poltteen — mun piti päästä soittamaan

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin

Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin

Mutsille jäi neljä lasta, uusi talo velkoineen

Mutta jotenkin se selvis — elämä alkoi uudelleen

Me silloin kavereiden kanssa tämä puisto vallattiin

Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin

Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot sai sammumaan

Aloin kirjoitella lauluja, ne käsittelivät kuolemaa

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Löysin elämäni naisen ja me yhteen muutettiin

Olin kakskytviis kun sanoin: «Please, eikö mentäis naimisiin?»

Nyt meil on omakotitalo, vaimo työkseen opettaa

Minä nukun päivät ja valvon yöt — nää biisit pitää kirjoittaa

Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään

Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa

Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan

Mä taidan kuulua tänne…

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

These streets of the city, villas and gardens

I walk the dog and the best of the years come to mind

From that ditch we then scraped the pennies

After betting where again madness was weighed

At school, among the friends, we girls were divided

They screamed at breaks as they were chased

And when the faija band called I took everyone to watch

As I listened, I felt burned - I had to play

I have to walk like this

I have to walk like this

When something wakes up inside

I was twelve when we moved to the country

And only a year older I watched as Faiya was buried

Muts was left with four children, a new house with debts

But somehow it survived - life started again

We then with friends in this park were captured

Our mopeds ran two hundred, the railings of that bridge were walked

And we knew how to turn off the street lights throughout the village

I started writing songs, they dealt with death

I have to walk like this

I have to walk like this

When something wakes up inside

I found the woman of my life and we were moved together

I was two-way when I said, "Please, wouldn't I get married?"

Now we have a detached house, a wife for work to teach

I sleep the days and I watch the nights - these are the songs to be written

With the dog sometimes late on the ridge we climb

And from there we watch Nummela sleeping

And I reel that everything seems to be right

I think I belong here…

I have to walk like this

I have to walk like this

When something wakes up inside